Kevätpäivän kutsu

Huomaan aina innostuvani aurinkoisista päivistä; tahdon retkelle, puutarhatöihin tai rannalle samoilemaan. Tänään aamuaurinkoon havahduttuani en tehnyt muuta kuin hörpin aamukahvin, hyppäsin kumitossuihini ja suuntasin rannalle. Mikä näky, mikä tunne- shampanjaa suonissa! Kivikkoista ja rakkoleväistä laskuveden paljastamaa rantaviivaa, sinisenä säihkyvä Atlantti ja lumihuippuiset vuoret, jotka puskivat taivaan sineen. Yes!

Näillä rantaretkilläni olen löytänyt ihan kaikkea, mutta jännittävimpiä ovat pullopostit. Yhden oli kirjoittanut suomalainen telakkatyöntekijä, joka kirosi kurjaa kohtaloaan puolalaisten vietyä työt. Perkeleitä ei säästelty. Pulloa katsellessa pohdin, miten kirjoittajan oli käynyt? Tänään pullopostin sijasta löysin kömpelösti veistellyn puuveneen, jossa oli rakkauden tunnustus – romanttista! Mutta, kenelle on kuulunut katkennut korko, repaleinen takki tai litistynyt kenkä? Näitä pohtiessa, meren läsnäolo on vahva. Se tuo ajallaan kaiken rantaan – niistä kauniimpia ovat ajopuut!

Niin kuin aina niin nytkin on todettava, että osa löytämistäni ajopuista on haettava myöhemmin soutuveneellä. Kannoin mukanani sen minkä pystyin, myös ihastuttavan vanhan joulukuusen, jonka runko oli muuttunut meren ja auringon työstämäksi ajopuuruodoksi. Se könötti tiukasti kiinni suurten kivenlohkareiden välissä ja liekö siksi säilyttänyt osan oksistaan. Se, mitä iloa on kuusen ruodosta, selviää kuusta haastattelemalla.