Aikani kuluu sisällä. Sade on piiskannut ikkunoihin jo toista viikkoa ja sumu on kaapannut talomme pitkään syleilyyn. Liekö tulivuoren tuhkasateellakin osuutta syvään harmauteen? Näen vain rannan, en merta enkä vuoria. Tällaisella säällä meri paljastuu sateen ja usvan liittolaiseksi. Se hylkää säihkyvän sinen, pukeutuu harmauteen ja muuttuu nousuveden turvin häikäilemättömäksi. Meri nousee jo nurmikolle saakka, kunnes laskuvesi pakottaa sen pois.
Olen jatkanut simpukka- ja kiviteemaa ja koristellut kotia. Myös ajopuut olen raahannut sisälle. Tein lampun ja saunakyltin. Ajopuista sain myös kahdet verhotangot. Toinen sopi mainiosti työhuoneeni alkoviin ja toinen vierashuoneen ikkunaan. Viritykset koristelin rannalta löytämilläni aarteilla. Taskuravun sakset olivat aika roteet kuin myös jotkut simpukoista. Toisaalta liimailun sijaan mieleni teki sulkea ne johonkin rasiaan, jossa sitten vaalia niitä niin kuin pikku tyttönä tein. Voinhan tehdä niin nytkin! Ihmeellistä, miten kivien, keppien ja simpukoiden keräily kietoo pauloihinsa. Ne muuttuvat aarteiksi – ainakin aurinkoisen rantapäivän muistoiksi.
