Tarinat ja
tarinallisuus… ovat iholla – ihanaa! Tarkemmin sanottuna tarinat koskettavat minua
juuri nyt eritavoin. Ensinnäkin hiljenevä luonto vie sisäisen puheen ääreen; käyn
mielessäni läpi monia kinkkisiäkin asioita ja muistoja. Tunteet vaihtelevat
ilosta suruun – tervehdyttävää sanoisin. Huomaan, että uinuva luonto rauhoittaa. Se ei tarjoa
ärsykkeitä. Se ei villitse. Se kutsuu hiljentymään. Keskityn paremmin; luonto kokoaa apinamieleni ja tyynnyttää kehoni. Sitten
hiljaisuudessa - kuin varkain, huomaan, että mielenrauha vie uusiin seikkailuihin.
Mieli aukeaa!
Miten
nautinkaan! Mielikuvitus seilaa mystisillä vesillä. Sen silmä tarkkailee valppaasti kaikkea. Tänään näin ystäväni facebook
sivulla alla olevan jännittävän kuvan (Richard Moult). Kuva vei ajatukseni kertaheitolla. Kävelläpä tuolla polulla… Miltä linnut kuulostaisivat? Tulisiko pakokauhu ja
lähtisin juoksuun… mitä tapahtuisi? Vai… kulkisinko rauhassa linnuista nauttien?
Entä, mitä muuta on metsässä – minne polku vie? Kuva innoitti tutkimaan
taiteilijan muitakin töitä – hurmaavaa!
