…pilven hattaralla

Vaikka nyt on harmaata ja taivas ummessa tulee päiviä, jolloin uppoutua pilvibongailuun. Pilvihahmojen näkeminen ja kuvaamisessa onnistuminen on hauskaa. Kerran kuvattuna ne ilostuttavat myös sadesäällä. Muokkaan kuvia Picasa 3 ohjelmalla ja osoitteessa: http://picmonkey.com/

Nämä kuvat ovat eri päiviltä, mutta teemana on rakkaus. Muistan lentokoneen jättämän pilvivanan kuin kaunokirjoituksen, joka hiljalleen – kipeästi hävisi kuin rakkaus voi. 

 

Hortoillen huldrailua ;-)

Tiedättekö, mikä on villivihannes? Minä luulin sitä kasvimaalta karanneeksi tomaatiksi! Väärin. Mutta  villinä mennään ja metsästetään kuten tein eilen. Harmaa maa ei ensinäkemältä luvannut hyvää – tiirailin ”tiukasti” maata… ja vähän puita ja muita luonnon kiinnostavia kohteita. Miksi puussa oli lapio?

Hortoilu alkoi tuottaa villivihannesta; kuolleen kasvillisuuden alta pilkotti makoisa saalis: siankärsämöä, voikukan- ja mansikan lehtiä ja nokkosta. Hortoilu oli liki huldrailua - villivihannesten etsiminen herätti uteliaisuuden ja metsästysvietin - löytäminen kuplivan ilon, jonka kruununajännittävät luontomaisemat. 

 Päivästä kiitos osaaville Akk:n green care - opiskelijoille, jotka ohjasivat hortoiluun ja kokkailuun; villivihanneksista loihdittiin hurmaava lounas. Ja kun minulle kaikki on seikkailua - niin en muista mitä meni mihin, mutta pöytään loihdittiin: pannukakku, salaatti, levite ja ihana tee ;-)

Orapihlaja-aidan halaama!

Meidän välille oli syntynyt viharakkaussuhde. Tiesin sen hoidettuna kauniiksi, mutta se oli huterajalkainen, pitkä ja pirun piikikäs. Tein sen kanssa sopimuksen; sitä sai hoitaa, muttei tuhota - ja se lupasi suojata ja koristaa pihaani seuraavat vuosikymmenet.

Googlettelin ohjeita, mutta hui, niissä ohutkonttinen ja raihnainen aidankäppänä neuvottiin leikkaamaan alas noin 10 -15 cm pituuteen; vahvuus ja tuuheus mahdollistuivat vain leikkauskohdista. Leikkuun ajankohta oli nyt maalishuhtikuussa, aika ennen silmujen puhkeamista. Hirvitti! Pohdin. Mitä naapurit sanovat, miltä käppänä näyttäisi pätkänä ja mihin ihmeeseen laittaa käppänän piikikkäät maatumattomat raajat! Ja kuka tekisi homman?

Mutta kuten kaikessa niin tässäkin toimin huldraillen! Käppänän kaatoon pääsi rohkea raavas suomimies, joka hoiteli homman urhollisesti verissä päin. Kyllä minäkin otin osaa taistoon, pohdin, neuvoin, kannoin ja hääräilin. Käppänä pisti hanttiin ihan luonnostaan – huh! Eikä se kai henkeään menettänyt – nyt toivon, että se kerää voimiaan uutta kasvua varten! Ihan tykkään siitä, puhun kauniisti ja rakastan. Kerron sitten myöhemmin – miten meillä menee.