Aarresaari

Aikani kuluu sisällä. Sade on piiskannut ikkunoihin jo toista viikkoa ja sumu on kaapannut talomme pitkään syleilyyn. Liekö tulivuoren tuhkasateellakin osuutta syvään harmauteen? Näen vain rannan, en merta enkä vuoria. Tällaisella säällä meri paljastuu sateen ja usvan liittolaiseksi. Se hylkää säihkyvän sinen, pukeutuu harmauteen ja muuttuu nousuveden turvin häikäilemättömäksi. Meri nousee jo nurmikolle saakka, kunnes laskuvesi pakottaa sen pois.

Olen jatkanut simpukka- ja kiviteemaa ja koristellut kotia. Myös ajopuut olen raahannut sisälle. Tein lampun ja saunakyltin. Ajopuista sain myös kahdet verhotangot. Toinen sopi mainiosti työhuoneeni alkoviin ja toinen vierashuoneen ikkunaan. Viritykset koristelin rannalta löytämilläni aarteilla. Taskuravun sakset olivat aika roteet kuin myös jotkut simpukoista. Toisaalta liimailun sijaan mieleni teki sulkea ne johonkin rasiaan, jossa sitten vaalia niitä niin kuin pikku tyttönä tein. Voinhan tehdä niin nytkin! Ihmeellistä, miten kivien, keppien ja simpukoiden keräily kietoo pauloihinsa. Ne muuttuvat aarteiksi – ainakin aurinkoisen rantapäivän muistoiksi.

Päivä puissa

 Huomaan norjalaisen positiivisen mentaliteetin tarttuneen takkiin, Sol inne, sol ute. Se on ihan kiva; jalka nousee letkeämmin ja hymy on herkässä. Toisaalta tottumattomalta, kuten minulta ”hyvä fiilis” saattaa mennä överiksi. Tänään ulkoillessani ja pohtiessani rannalta löytämieni aarteiden hyödyntämistä askartelussa riehaannuin niin, että oli pakko kiivetä pariin puuhun. Ylöspäin meno oli kerrassaan antoisaa ja alaspäin tulo… sanoisinko – jännittävää. Ilman apua, olisin siinä viimeisessä puussa vieläkin, sillä en enää löytänyt tukevia jalansijoja. Puussa hyöriessäni taskuni tarttui kiinni oksaan ja jalkani alla ollut oksa petti. Takerruin puuhun ja panikoin. Maahan päästyäni ja sykkeen tasaannuttua olin kuin uudesti syntynyt – just hyvä askartelufiilis. Koristelin puutarhan kivin ja simpukoin.

Kevätpäivän kutsu

Huomaan aina innostuvani aurinkoisista päivistä; tahdon retkelle, puutarhatöihin tai rannalle samoilemaan. Tänään aamuaurinkoon havahduttuani en tehnyt muuta kuin hörpin aamukahvin, hyppäsin kumitossuihini ja suuntasin rannalle. Mikä näky, mikä tunne- shampanjaa suonissa! Kivikkoista ja rakkoleväistä laskuveden paljastamaa rantaviivaa, sinisenä säihkyvä Atlantti ja lumihuippuiset vuoret, jotka puskivat taivaan sineen. Yes!

Näillä rantaretkilläni olen löytänyt ihan kaikkea, mutta jännittävimpiä ovat pullopostit. Yhden oli kirjoittanut suomalainen telakkatyöntekijä, joka kirosi kurjaa kohtaloaan puolalaisten vietyä työt. Perkeleitä ei säästelty. Pulloa katsellessa pohdin, miten kirjoittajan oli käynyt? Tänään pullopostin sijasta löysin kömpelösti veistellyn puuveneen, jossa oli rakkauden tunnustus – romanttista! Mutta, kenelle on kuulunut katkennut korko, repaleinen takki tai litistynyt kenkä? Näitä pohtiessa, meren läsnäolo on vahva. Se tuo ajallaan kaiken rantaan – niistä kauniimpia ovat ajopuut!

Niin kuin aina niin nytkin on todettava, että osa löytämistäni ajopuista on haettava myöhemmin soutuveneellä. Kannoin mukanani sen minkä pystyin, myös ihastuttavan vanhan joulukuusen, jonka runko oli muuttunut meren ja auringon työstämäksi ajopuuruodoksi. Se könötti tiukasti kiinni suurten kivenlohkareiden välissä ja liekö siksi säilyttänyt osan oksistaan. Se, mitä iloa on kuusen ruodosta, selviää kuusta haastattelemalla.

Norja, Osnessanden

Drivved - Ajopuu

Landart

Lamppuja kierrätysmateriaaleista

Säästä mut, pyysi  lampun henki, - pue uusiks!

Näin hurahdin lamppujen maailmaan, yhtäkään runkoa en heitä pois. Varjostimet voi päällystää, helpoimmillaan vippaamalla pöytäliinan - vain mielikuvitus on rajana. Varjostimia voi tehdä kanaverkosta, paperista ja ajopuusta. Vanhaa varjostinta voi koristaa kukin, servietein tai helmin. 

Villalankalamppusten ohje 

Varjosta verholla...ohje