Meidän
välille oli syntynyt viharakkaussuhde. Tiesin sen hoidettuna kauniiksi, mutta se
oli huterajalkainen, pitkä ja pirun piikikäs. Tein sen kanssa sopimuksen; sitä
sai hoitaa, muttei tuhota - ja se lupasi suojata ja koristaa pihaani seuraavat
vuosikymmenet.
Googlettelin
ohjeita, mutta hui, niissä ohutkonttinen ja raihnainen aidankäppänä neuvottiin
leikkaamaan alas noin 10 -15 cm pituuteen; vahvuus ja tuuheus mahdollistuivat vain
leikkauskohdista. Leikkuun ajankohta oli nyt maalishuhtikuussa, aika ennen
silmujen puhkeamista. Hirvitti! Pohdin. Mitä naapurit sanovat, miltä käppänä
näyttäisi pätkänä ja mihin ihmeeseen laittaa käppänän piikikkäät maatumattomat
raajat! Ja kuka tekisi homman?
Mutta kuten
kaikessa niin tässäkin toimin huldraillen! Käppänän kaatoon pääsi rohkea raavas
suomimies, joka hoiteli homman urhollisesti verissä päin. Kyllä minäkin otin
osaa taistoon, pohdin, neuvoin, kannoin ja hääräilin. Käppänä pisti hanttiin
ihan luonnostaan – huh! Eikä se kai henkeään menettänyt – nyt toivon, että se kerää
voimiaan uutta kasvua varten! Ihan tykkään siitä, puhun kauniisti ja rakastan.
Kerron sitten myöhemmin – miten meillä menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti