Seison maalauspohjan
edessä. Seison... Katson pohjaa, näen tulevan työni, mutta…
Seison. Maalit herjaavat pensseliä kädessäni. Pohja odottaa.
Seison. Luovuus pakenee lattianraoista kellariin; minä sen
perässä...
Elän! Kelpaan! Saan kokeilla! Voin tehdä! Yksi oivallus – edellisten kaltainen - voi sysätä liikkeelle ja muuttaa koko elämän. Lisbeth Pettersen kirjoittaa tylsistymisestä ja rohkeuden puutteesta osuvasti otsikolla, Itsemurha mukavuusalueella ja kiteyttää artikkelinsa lauseeseen, ”Hulluuden puuttuminen tekee hulluksi”.
Se, miten ja koska häviää itseltään ja muilta on mielenkiintoista. Ehkä suunnitelmissa oli kirjoittaa, mutta juttu kaatui täydellisen tekstikokonaisuuden haaveeseen. Ehkä suunnitelmissa oli maalata taulu, mutta innon sammutti muiden mestariteokset. Päässä soi: ”Olen vain taabertava Picasso!” Ehkä... voi tarkoittaa mitä vain arkeen tai unelmaan liittyvää, mutta innokkuuden vastavoimat voittavat ja sitä huomaa muuttuneensa sohvatyynyksi, jonka voi ymmärtää Lisbethin nimeämäksi itsemurhaksi. Miksi näin käy?
On niin, ettei sohvatyynyksi tulla käden käänteessä. Ei. Sohvalla on istuttu tovi ja muodonmuutoksen jälkeen myös ajatukset ovat muuttuneet yhtä yllätyksettömiksi kuin tyynyt. Sohvatyynyjen tarinat ovat varmasti mielenkiintoiset haaveineen ja kokemuksineen ennen kuin epäusko ja pelko saivat luovuttamaan. Toisaalta sohvatyynykokemus on loistava ponnahduslauta, sitä voi löytää itsensä ihan uudelleen!
Miten sitten tarttua pelastavaan oivallukseen; elän, kelpaan, saan kokeilla, voin tehdä? Irtiotto vaatii uuden näkövinkkelin löytämistä. Lisbeth siteeraa norjalaista 90 -vuotiasta kuvataiteilijaa Håkon Blekeniä, joka kehottaa luopumaan kontrollista ja sietämään kaaosta. Kontrolli ei tarkoita vain siivoamisen siirtämistä vaan mokaamisten mahdollistamista ja sietämistä – elämän virtaan heittäytymistä uteliaana ja pelotta. Tässä kohdin huhuilisin myös hulluuden perään, sitä ei voi tässä aiheessa ohittaa; tippa hulluutta tai iso loraus auttaa tylsyydestä pakenemiseen. Pienet tanssiaskeleet arjessa nostattavat hymyn kaikkien huulille. Hulluttelu myös ohittaa rohkeuden puutteen... auttaa uskaltamaan!
Sohvatyynystä vapautumisessa tarvitaan siis asenne ja käytösmuutos, mutta myös lannistavat ajatukset ja vaatimukset on hylättävä. Tekemällä oppii! Osaaminen ei aina ole se juttu! Lopputuloksen sijaan päämääräksi kannattaa asettaa seikkailuksi muodostunut matka eli tekemisen prosessi, jossa ei voi epäonnistua! Ja kun tekee sitä mistä pitää, se välittyy muillekin!
Elän! Kelpaan! Saan kokeilla! Voin tehdä! Yksi oivallus – edellisten kaltainen - voi sysätä liikkeelle ja muuttaa koko elämän. Lisbeth Pettersen kirjoittaa tylsistymisestä ja rohkeuden puutteesta osuvasti otsikolla, Itsemurha mukavuusalueella ja kiteyttää artikkelinsa lauseeseen, ”Hulluuden puuttuminen tekee hulluksi”.
Se, miten ja koska häviää itseltään ja muilta on mielenkiintoista. Ehkä suunnitelmissa oli kirjoittaa, mutta juttu kaatui täydellisen tekstikokonaisuuden haaveeseen. Ehkä suunnitelmissa oli maalata taulu, mutta innon sammutti muiden mestariteokset. Päässä soi: ”Olen vain taabertava Picasso!” Ehkä... voi tarkoittaa mitä vain arkeen tai unelmaan liittyvää, mutta innokkuuden vastavoimat voittavat ja sitä huomaa muuttuneensa sohvatyynyksi, jonka voi ymmärtää Lisbethin nimeämäksi itsemurhaksi. Miksi näin käy?
On niin, ettei sohvatyynyksi tulla käden käänteessä. Ei. Sohvalla on istuttu tovi ja muodonmuutoksen jälkeen myös ajatukset ovat muuttuneet yhtä yllätyksettömiksi kuin tyynyt. Sohvatyynyjen tarinat ovat varmasti mielenkiintoiset haaveineen ja kokemuksineen ennen kuin epäusko ja pelko saivat luovuttamaan. Toisaalta sohvatyynykokemus on loistava ponnahduslauta, sitä voi löytää itsensä ihan uudelleen!
Miten sitten tarttua pelastavaan oivallukseen; elän, kelpaan, saan kokeilla, voin tehdä? Irtiotto vaatii uuden näkövinkkelin löytämistä. Lisbeth siteeraa norjalaista 90 -vuotiasta kuvataiteilijaa Håkon Blekeniä, joka kehottaa luopumaan kontrollista ja sietämään kaaosta. Kontrolli ei tarkoita vain siivoamisen siirtämistä vaan mokaamisten mahdollistamista ja sietämistä – elämän virtaan heittäytymistä uteliaana ja pelotta. Tässä kohdin huhuilisin myös hulluuden perään, sitä ei voi tässä aiheessa ohittaa; tippa hulluutta tai iso loraus auttaa tylsyydestä pakenemiseen. Pienet tanssiaskeleet arjessa nostattavat hymyn kaikkien huulille. Hulluttelu myös ohittaa rohkeuden puutteen... auttaa uskaltamaan!
Sohvatyynystä vapautumisessa tarvitaan siis asenne ja käytösmuutos, mutta myös lannistavat ajatukset ja vaatimukset on hylättävä. Tekemällä oppii! Osaaminen ei aina ole se juttu! Lopputuloksen sijaan päämääräksi kannattaa asettaa seikkailuksi muodostunut matka eli tekemisen prosessi, jossa ei voi epäonnistua! Ja kun tekee sitä mistä pitää, se välittyy muillekin!
Lainaukset: Selvmord i
komfortsonen. Lisbeth Pettersen. Tara. 11 juli. s. 98-99.
